yla-logo

uki helluntai logo4

Päävalikko

Yksin Jeesus pelastaa

YKSIN JEESUS PELASTAA - Jani Laivojanilaivo30.4.2006
Raamatussa kerrotaan, kuinka Paavali ja hänen ystävä vankilassa ollessaan lauloivat ylistystä Jumalalle (Ap.t.16:25-31). Silloin tuli suuri maanjäristys ja vankilan ovet, sekä vankien kahleet aukesivat. Tämän seurauksena vanginvartija juoksi Paavalin ja hänen ystävänsä luokse ja heittäytyi vavisten heidän eteensä. Sitten hän kysyi: ”Mitä minun pitää tehdä, että minä pelastuisin?” 

Minkä tähden hän tarvitsi pelastusta? Kun tämä vanginvartija kuunteli Paavalin ja hänen ystävänsä laulua, hän ymmärsi olevansa syntinen ihminen. Hän ymmärsi myös, että hänen tulee saada syntinsä anteeksi, jotta voisi kerran rauhallisin mielin kohdata Jumalan. Entä mistä vanginvartija halusi pelastua? Miksi hän pelkäsi niin paljon, että hän vapisi? Hän ymmärsi olevansa Jumalan tuomion alainen ja tästä tuomiosta hän halusi pelastua. 

Raamattu sanoo, että me kaikki olemme tehneet syntiä(Room.3:23). Niinpä meistä jokainen tarvitsee tuota samaa pelastusta kuin tuo vanginvartija. Jumala rakastaa jokaista ihmistä, mutta vihaa meidän tekemiä syntejä. Siksi Jumala on antanut meille mahdollisuuden saada synnit anteeksi hänen Poikansa (Jeesuksen) kautta ja pelastua tulevasta tuomiosta. 

Mikä on siis Paavalin ja hänen ystävänsä vastaus vangin vartijan kysymykseen? Se on: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.” Vanginvartija otti uskossa vastaan Jeesuksen ja Raamattu kertoo, että hän riemuitsi siitä.