yla-logo

uki helluntai logo4

Päävalikko

Paimenen sana toukokuu 2011, Elävä vai kuollut?

toukokuu2011Jesaja -profeetta Raamatussa on vain yksi monista sanoman ja sanan välittäjä, jonka Jumala oli valinnut sanansa  julistajaksi ja välittäjäksi. Jesaja -profeetta välittää Jumalan sanoman ihmisille, sanoma liittyy niin Jumalan pojan tulemiseen kuin Jumalan sanaan ja sanaan nimenomaan elävänä, voimallisena, uutta luovana ja hedelmää kantavana.
Vaikka Jumala on kaikkivaltias, kaikkivoipa, kaikkialla oleva, kaiken olevaisen ylläpitäjä ja luoja, siitä huolimatta Hänen olemassa olonsa on laitettu ihmisten toimesta kerta toisensa jälkeen kyseenalaiseksi.

Jesaja 55: 10 - 11
10. Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, 
11. niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin

Sanoma ristiinnaulittavasta Jumalan pojasta toteutui vasta n. 750 - 800v myöhem-min, mutta koska se oli Jumalan sana se toteutui, toteutui ennen kaikkea siksi, että sinä saisit iankaikkisen elämän uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.

On olemassa tosi kertomus nuorista miehistä ja iäkkäästä saarnamiehestä.  Nuoret miehet olivat kerta toisensa jälkeen yllättyneet kohti käyvästä Jumalan sanan julis-tuksesta. Joskus tuntui kuin tuo saarnamies näkisi heidän elämänsä salaisimmatkin asiat. Tuon yliluonnollisen asioiden tietämisen he päättivät keksimänsä juonen avulla pistää koetteelle.

He sopivat keskenään kysyvänsä, mitä heillä on kädessä? Jos saarnamies vastaa ”lintu”,  niin sitten jatkavat kysymällä, onko lintu elävä vai kuollut? He päättelivät näin voivansa saada saarnamiehen ansaan. Jos hän vastaa "kuollut", niin poika avaa kätensä ja päästää linnun lentoon, jos vastaa "elävä", vain pieni painallus peukalolla ja lintu kuolisi.
Näin tuo poikajoukko varmana hyvästä suunnitelmasta menee saarnamiehen koti-ovelle ja miehen tultua avaamaan oven he arasti kysyvät lupaa saada esittää hänelle kysymyksen. 
Luvan saatuaan  sitten yksi heistä piilottaa kämmenensä sisään elävän pienen linnun ja kysyy saarnamieheltä: "Mitä minulla on kädessä?"
Saarnamies vastaa: "Lintu". Pojat hämmentyvät, se tiesi sittenkin! Lähes pelokkaasti he änkyttävät seuraavan kysymyksen:”Onko kädessäni oleva lintu elävä vai kuollut?”
Saarnamies katseli noita nuoria miehiä ja tuota kouraa jonka sisällä lintu oli, hyvin pitkään, kunnes vihdoin hän vastasi ja sanoi: ”Nuori mies, sen päätät sinä, valinta on sinun”. Pojat katselivat ihmeissään miestä ja toisiaan: mies oli sittenkin tiennyt kuinka vastata.

Jumala on lähettänyt sanoman ristiinnaulitusta pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, sinun edestäsi. Vain vastaan ottamalla Jeesuksen omaan elämääsi, saat iankaikkisen elämän ja rauhan sisäiseen maailmaasi. Valinta on sinun, saako sanoma Jeesuksesta olla elävää todellisuutta sinulle?

Saako Jumalan sana edestäsi ristillä kuolleesta Jeesuksesta koitua sinulle elämäksi? 
VALINTA ON SINUN!

Siunattua elämän ja valon ihmeen kevättä kaikille, Elämäksi Jeesuksessa!
Jeesus elää, Hän on ylösnoussut!
Uudenkaupungin Helluntaiseurakunnan pastori:  Kurt Äijäläinen