yla-logo

uki helluntai logo4

Päävalikko

Elävä usko

Eräänä aamuna herätessäni, mielessäni oli selkeästi kaksi sanaa: Elävä usko. En muista nähneeni unta, johon se liittyisi, mutta sanat olivat aivan selvät, niin kuin joku olisi ne juuri sanonut. Jäin tietysti pohtimaan, mitä noilla sanoilla olisi minulle asiaa.

Raamatusta en löytänyt tätä ilmausta suoranaisesti. Siellä uskoa kuvataan muilla määreillä: rakkauden kautta vaikuttava usko,vilpitön usko,suuri usko ja Jaakob taas käyttää kirjeessään sanontoja kuollut usko, voimaton/ hyödytön usko.

Aloinkin miettiä ihan yleisesti eroa elävän ja elottoman välillä. Mietin elotonta esinettä, jonka ihminen on tehnyt ja toisaalta sitä elävää puuta tai kasvia, jonka Jumala on luonut.

amaryllis

 ـ   Elävä on syntynyt, ei tehty

-  Tarvitaan siemen, josta elämä lähtee kasvamaan. Siemen itää, syntyy uusi elämä.

ـ   Elävä muuttuu, uusiutuu, eloton esine pysyy aina samana, se ei muutu itsekseen

ـ  Elävissä ei löydy kahta täysin samanlaista, sarjatuotetta. Jokaisessa, kasveissa, eläimissä, ihmisissä näkyy myös se, minkälaisissa oloissa olemme kasvaneet: tuulten tai myrskyjen armoilla, helteen paahteessa, kuivuudessa…

ـ   Elävä voi vaurioitua, mutta se alkaa itse korjata itseään. Arpi jää, mutta elämä jatkuu. Elottomissa esineissä vauriot ovat pysyviä.

ـ   Elävä tarvitsee energiaa elääkseen, vettä ravintoaineita, valoa…

ـ   Elävä tuottaa itse elämää, siementä, jossa elämä jatkuu

Millaista sitten on elävä usko? Onko se ihmetekoja, voimallista julistusta, uskoontuloja? Näitä miettiessä luin korintolaiskirjettä ja pysähdyin erään henkilökuvan eteen. Tämän henkilön puheita tai opetuksia ei Raamatusta löydy, mutta kuitenkin hänestä muodostuu kuva, että hänen elämässään usko oli hyvin elävää. Hän suoritti monenlaisia käytännön tehtäviä, joita Paavali hänelle antoi. Usko näkyi myös tavassa, jolla hän tehtäviään suoritti.

Kyse on Tiituksesta. Tiitus oli pakanakristitty, ilmeisesti Paavalin kautta evankeliumin vastaanottanut nuorempi mies, joka auttoi Paavalia monella tapaa eri paikkakunnilla. Tiituskirjeessään Paavali antaa Tiitukselle ohjeita myös julistukseen ja varsinkin opillisiin kysymyksiin. Tiitus siis palveli niissäkin.

 Paavali oli korintolaiskirjettä kirjoittaessaan Makedoniassa järjestämässä avustuskeräystä köyhille Juudean kristityille. Hän kertoo Tiituksesta näin:”Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa Tiituksen sydämeen saman innon teidän hyväksenne! Sillä hän otti varteen minun kehoitukseni, innostuipa niinkin, että lähtee omasta halustaan teidän tykönne.”

 Ja hiukan aiemmin Paavali kertoo: ” Makedoniaan tultuamme emme saaneet hetkenkään rauhaa. Meitä ahdistivat kaikenlaiset vaikeudet, ulkoapäin taistelut, sisältäpäin pelot. Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme. Hänen tulonsa lisäksi meitä lohdutti myös se rohkaisu, jota hän oli saanut teidän luonanne. Hän kertoi, kuinka te ikävöitte minua, kuinka nyt surette ja kuinka kiivaasti pidätte minun puoltani, ja se on vielä enemmän ilahduttanut minua..”

 Tällaista on elävä usko käytännön tasolla! Usko oli innostunutta. Se palveli mielellään ja halusi tehdä hyvää toisille. Se kertoi hyvistä asioista, rohkaisevista Jumalan teoista. se kantoi huolta toisten uskonelämästä ja iloitsi, kun toisilla menee hyvin. Se näkee myös toisten ajallisen puutteen ja auttaa missä voi.

 Jaakob ilmaisee asian näin: ”Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.”